Moniammatillisuus syntyy luottamuksesta ja arvostuksesta - Mångprofessionellt samarbete bygger på tillit och uppskattning

Sosiaali- ja terveysalalla puhutaan paljon moniammatillisuudesta, yhteistyöstä ja yhteisistä tavoitteista. Mutta toteutuvatko nämä aidosti arjen työyhteisöissä?Kulutammeko toisinaan aivan liikaa energiaa siihen, mitä toinen tekee, mitä hän saa tehdä ja miksi hänen työnkuvansa on erilainen kuin omamme?

Työyhteisöissä voi syntyä tarpeetonta vertailua, kateutta ja vastakkainasettelua. Huomio saattaa siirtyä pois siitä, mikä työssämme on kaikkein tärkeintä: asiakkaiden ja potilaiden hyvästä hoidosta, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen.

Jokaisella työntekijällä on oma tehtävänkuvansa, vastuunsa ja osaamisensa. Kaikkien työ ei ole samanlaista, eikä sen tarvitsekaan olla. Erilaiset osaamisalueet ja vastuut muodostavat kokonaisuuden, jossa jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Yhden työ ei tee toisen työstä vähemmän arvokasta.

Arvostus ei ole keneltäkään pois.

Meidän pitäisi pystyä luottamaan siihen, että jokainen tekee oman työnsä ja kantaa vastuunsa sovitulla tavalla.

Työyhteisöissä saatetaan  käyttää kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa toisten tekemisten seuraamiseen, vertailuun ja arvostelemiseen. Samaan aikaan tuo energia voitaisiin käyttää yhteistyön kehittämiseen, asiakkaiden kohtaamiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö epäkohtiin saisi puuttua tai ettei työnjaosta ja vastuista voisi keskustella. Selkeät tehtävänkuvat, oikeudenmukainen kohtelu ja avoin vuorovaikutus ovat välttämättömiä. Asioista voidaan kuitenkin puhua rakentavasti ilman, että vähätellään toisen osaamista tai asetetaan työntekijöitä vastakkain.

Meidän jokaisen olisi hyvä pysähtyä pohtimaan omaa asennettamme. Arvostanko omaa työtäni ja osaamistani? Osaanko arvostaa myös toisen työtä, vaikka hänen tehtävänsä ja vastuunsa poikkeaisivat omistani? Pystynkö luottamaan kollegaani ilman jatkuvaa vertailua ja tarvetta seurata, mitä hän tekee?

Moniammatillisuus ei tarkoita sitä, että kaikki tekevät kaikkea tai että kaikkien tehtävät olisivat samanlaisia. Se tarkoittaa sitä, että työskentelemme yhteisen tavoitteen eteen, tunnistamme toistemme osaamisen ja ymmärrämme oman roolimme osana suurempaa kokonaisuutta.

Hyvä työyhteisö ei rakennu siitä, että jokainen yrittää osoittaa oman työnsä olevan tärkeämpää kuin muiden. Se rakentuu siitä, että jokainen voi tehdä työnsä arvostettuna ja luottaa siihen, että myös muut tekevät oman osuutensa.

Meidän pitäisi olla samalla puolella. Emme ole kilpailemassa keskenämme siitä, kenen työ on tärkeintä, vaan tekemässä yhdessä työtä ihmisten hyväksi.

Ehkä työyhteisömme voisivat paremmin, jos käyttäisimme hieman vähemmän aikaa toistemme työn seuraamiseen ja hieman enemmän aikaa toistemme tukemiseen. Jokainen työntekijä on osa kokonaisuutta, ja kokonaisuus toimii parhaiten silloin, kun jokaisen työtä arvostetaan, osaamiseen luotetaan ja yhteistyö perustuu keskinäiseen kunnioitukseen.

Inom social- och hälsovården talas det mycket om mångprofessionellt samarbete, samverkan och gemensamma mål. Men förverkligas detta verkligen i arbetsgemenskapernas vardag?

Lägger vi ibland alldeles för mycket energi på vad andra gör, vad de får göra och varför deras arbetsuppgifter skiljer sig från våra egna?

I arbetsgemenskaper kan det uppstå onödiga jämförelser, avundsjuka och motsättningar. Uppmärksamheten riskerar då att flyttas bort från det som är allra viktigast i vårt arbete: att säkerställa god vård, trygghet och välbefinnande för våra klienter och patienter.

Varje arbetstagare har sin egen arbetsbeskrivning, sitt ansvar och sin kompetens. Alla har inte samma arbetsuppgifter, och det behöver de inte heller ha. Olika kompetensområden och ansvarsuppgifter bildar en helhet där var och en har sin egen viktiga plats. Att en persons arbete är viktigt gör inte någon annans arbete mindre värdefullt.

Att visa uppskattning för andra tar ingenting ifrån någon.

Vi borde kunna lita på att var och en utför sitt arbete och tar sitt ansvar på det sätt som man har kommit överens om.

I arbetsgemenskaper används ibland orimligt mycket tid och energi till att följa, jämföra och kritisera vad andra gör. Samtidigt kunde den energin användas till att utveckla samarbetet, möta klienter och patienter samt förbättra välbefinnandet i arbetet.

Det betyder inte att man inte ska ingripa i missförhållanden eller att man inte får diskutera arbetsfördelning och ansvar. Tydliga arbetsbeskrivningar, rättvis behandling och en öppen dialog är nödvändiga. Men vi kan diskutera dessa frågor på ett konstruktivt sätt, utan att förringa andras kompetens eller ställa arbetstagare mot varandra.

Var och en av oss borde ibland stanna upp och fundera över vår egen inställning. Uppskattar jag mitt eget arbete och min kompetens? Kan jag också uppskatta andras arbete, även om deras uppgifter och ansvar skiljer sig från mina? Kan jag lita på mina kollegor utan att ständigt jämföra oss eller känna ett behov av att kontrollera vad andra gör?

Mångprofessionellt samarbete betyder inte att alla ska göra allt eller att alla ska ha samma arbetsuppgifter. Det betyder att vi arbetar mot ett gemensamt mål, erkänner varandras kompetens och förstår vår egen roll som en del av en större helhet.

En god arbetsgemenskap byggs inte genom att var och en försöker bevisa att det egna arbetet är viktigare än andras. Den byggs genom att alla får utföra sitt arbete med känslan av att vara uppskattade och med tillit till att också andra tar sitt ansvar.

Vi borde stå på samma sida. Vi konkurrerar inte med varandra om vems arbete som är viktigast, utan vi arbetar tillsammans för människors bästa.

Kanske skulle våra arbetsgemenskaper må bättre om vi använde lite mindre tid till att granska varandras arbete och lite mer tid till att stödja varandra.

Varje arbetstagare är en del av helheten, och helheten fungerar bäst när allas arbete uppskattas, när vi har tillit till varandras kompetens och när samarbetet bygger på ömsesidig respekt.